Pentuinfo

On olemassa kahta koulukuntaa siitä, tuleeko pentua torua sen tehdessä tarpeensa väärään paikkaan vai ei. Toiset eivät halua torua ollenkaan, toiset taas käyttävät selviä "ei" tai "hyi" sanoja, mutta yhtä mieltä ollaan siitä, että kohtuuton rankaiseminen on vanhanaikaista, täysin turhaa ja useimmiten vahingollista. Kohtuuttomalla rankaisemisella tarkoitamme esim. pennun kuonon työntämistä omaan jätökseen. Joka näin haluaa tehdä, kokeilkoon ensin itse miltä se tuntuu.

Rankaisua tehokkaampi koulutuskeino niin sisäsiisteydessä, kuin kaikessa muussakin koulutuksessa on kehuminen silloin kun homma hoituu oikein. Pieni pentu on yleensä kennelissä oppinut tekemään tarpeensa paperin päälle ja tätä taitoa kannattaa pitää yllä uudessakin kodissa. Kun pentu yllätetään väärästä paikasta, touhun voi keskeyttää ja siirtää pennun luvalliseen paikkaan. Monesti pieni pentu kiertää nurkkia ja vinkuu kun sillä on hätä. Tällöin pentu nostetaan määrätietoisesti sanomalehdelle. Kun se sitten tekee tarpeensa oikeaan paikkaan, sitä kehutaan. Kun tätä toistetaan tarpeeksi usein, pentu kyllä ymmärtää yskän.

Ulos opeteltaessa pätee sama sääntö: kehutaan silloin kun pentu toimii oikein. Ulkona pentu on vietävä paikkaan, joka on rauhallinen, turvallinen ja mieluiten entuudestaan tuttu. Pentu toimii vaistojensa mukaan, ja vaistot estävät sitä jättämästä omaa hajuaan vieraaseen ja pelottavaan paikkaan. Ei siis kannata lähteä taluttelemaan pentua pitkin tienvarsia siinä toivossa, että oma piha säästyisi jätöksiltä. Jos näin tehdään, pentu luultavasti pidättelee koko matkan ja tekee tarpeensa vasta päästyään takaisin tutulle alueelle.

Pentu viedään ulos (tai paperille) aina kun se on vasta herännyt tai vasta syönyt. Ulkona sen kanssa ei leikitä, ennen kuin se on tehnyt tarpeensa. Ja kun tarpeet on tehty, ovat kehut ja leikki paikallaan. Pentu oppii äkkiä yhtälön: ulos þ pissa þ kehut & leikki. Kun odottaa pennun pian tekevän tarpeensa, kannattaa toimitukseen aina liittää jokin käsky, esim. "pissaa". Pentu oppii sanan ja toimituksen yhteyden, mikä vastaisuudessa voi helpottaa elämää arvaamattoman paljon, varsinkin matkustellessa, tai vaikka näyttelyissä.

Se, kuinka pian pentu oppii sisäsiistiksi riippuu siitä, kuinka paljon sinulla on aikaa sille. 10-viikkoinen pentu voi olla täysin sisäsiisti, jos joku päästää sen aina ulos noin kolmen sekunnin sisällä siitä, kun se tahtoo ulos. Se ei pysty pidättämään pitempään. Ei siis kannata vaatia mahdottomia, pidätyskyky lisääntyy vähitellen.

4 - 7 viikko

leimautumiskausi

oltava paljon ihmisen kanssa

8 - 12 viikko

nopean oppimisen kausi

opittava ihmisen eleet ja sanat

13 - 17 viikko

arvojärjestyksen muovautumiskausi

tässä vaiheessa pentu ei koskaan saisi voittaa isäntäänsä leikeissä

5 - 6 kk

lauman järjestäytymiskausi

kaikki yhteistyö tuottaa koiralle suurta mielihyvää, pentu on auktoriteeteille altis

7 - 12 kk (dogilla voi olla myöhemmin)

puberteetti-ikä: luonne ailahtelee, varsinkin uros uhoaa

pentuun suhtauduttava asiallisesti ja ymmärtäen, kuitenkin määrätietoisesti

KASVETTAVA YHTEISKUNTAKELPOISEKSI

Rodulle ominaiset luonteenpiirteet tulevat selvemmiks

Tärkein sääntö koirankasvatuksessa on johdonmukaisuus. Epäjohdonmukaisuus hämmentää koiraa ja horjuttaa sen luottamusta ihmiseen. Parasta on että jo ennen pennun tuloa taloon sovitte koko perheen kesken, mitä koira saa tehdä ja mitä se ei saa tehdä. Esim. saako koira oleskella koko talossa vai rajoitetaanko sen aluetta, saako koira nousta sohvalle ja sängyn päälle jne. Kun päätökset on tehty, ne pitävät koko koiran eliniän. Kuitenkin on muistettava, että lauman arvojärjestys vaikuttaa aina sääntöjen "voimassaoloon". Esim. jos koira saa oleskella sohvalla, se ei suinkaan tarkoita sitä, että koiralla on oikeus oleskella sohvalla AINA, kun se niin haluaa. Jos lauman korkeampiarvoinen jäsen (ihminen) haluaa sohvalle, koiran tulee väistää.

Jos koiralle tehdään nuorena selväksi lauman arvojärjestys, sen käsitteleminen ja sen kanssa toimiminen tulee aina olemaan paljon helpompaa. Koira ei saisi koskaan alistaa omistajaansa. Pennun kanssa voi ja pitää leikkiä, mutta omistajan ehdoilla, ei pennun. Leikitään siis silloin, kun omistaja siihen suostuu. Koiralaumassa johtava yksilö käyttäytyy "ylenkatseellisesti" alamaisiaan kohtaan. Ihminen voi arkielämässä vahvistaa omaa johtaja-asemaansa esim. sillä, ettei huomioi kotiin tullessaan koiraa ensimmäisenä; ihminen kulkee ovesta aina ensimmäisenä; ihminen syö ensin; koira väistää jos kulkutiet menevät ristiin; koiralla on oma makuupaikka ja se PYSYY omalla makuupaikallaan silloin, kun omistaja niin haluaa. Tanskandoggi on johtajatyyppiä ja monesti sillä onkin taipumus pyrkiä alistamaan omistajaansa ainakin jossakin vaiheessa kehitystä. Ylenpalttinen vahtiminen on merkki tästä: koira kulkee sisälläkin varjon tavoin omistajansa perässä ja ulkona se voi rähistä vieraille koirille ja olla epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Kannattaa tutustua villien koirien käytökseen, sillä loppujen lopuksi kotikoirien laumakäyttäytyminen on samanlaista. Alistava koira "pyrkii ihmisen päälle"; painaa leukaansa ihmisen pään päälle ja jos ihminen esim. istuu lattialla, koira hivuttautuu poikittain yläpuolelle seisomaan (tanskandogin kokoiselta koiralta nämä onnistuvat varsin luontevasti). Varsinkin uroksen omistajan kannattaa kahdesti harkita, päästääkö koiran sänkyynsä nukkumaan, sillä dominoiva koira voi tällöin jatkossa pitää itseään saman veroisena ihmisen kanssa. Myös koiramaailmassa johtajuus tuo vastuuta ja stressiä. Lemmikkikoiralle siis merkitsee onnellisuutta, jos se saa elää ihmisen alaisena ja luottaa ihmiseen, vapaana vastuusta. Alistavat toiminnot kannattaa siis pennun käytöksestä armotta karsia pois. Näin sille vähitellen selviää oma paikka laumassa.

Pennun tullessa taloon, ensimmäisiä opeteltavia asioita on sen oma nimi. Nimeä käytetään pentua kutsuttaessa, silloin kun pentu itse tulee luokse, namupalaa annettaessa, pentua hyväiltäessä sekä ruokaa annettaessa. Alussa nimeen siis kannattaa aina liittää jokin positiivinen kokemus. Siten pentu oppii reagoimaan nimeen. Nimeä ei kannata käyttää kyllästymiseen asti sillä se kärsii herkästi inflaatiosta, eikä koira välitä reagoida siihen. Tavoitteena on, että pentu reagoi katsekontaktilla ja hännänheilutuksella joka kerta kun sen nimi sanotaan. Pennun varttuessa nimeä voidaan käyttää aivan hyvin myös torumisen yhteydessä, kun käytetään erilaista äänenpainoa. Yleensäkin koira havaitsee ihmisen puheesta enemmänkin äänenpainoja ja -sävyjä kuin sanojen merkitystä.

"EI" on tärkeä käsky nuoren pennun elämässä. Lyhyt, ytimekäs ja tehokas käsky kajahtaa määrätietoisesti kun pentu on tekemässä jotakin luvatonta. Käskyä voi aika-ajoin tehostaa esim. pamauttamalla sanomalehdellä pöytään (siis ei koiraan) tai ottamalla pentua kiinni niskanahasta. Tullessaan taloon pennulla ei ole mitään käsitystä siitä, missä se saa olla ja mitä se saa tehdä. Pentu siis tulee kokeilemaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Omistajan on kärsivällisesti ja määrätietoisesti kerta toisensa jälkeen muistutettava koiraa kielletyistä asioista ja kehuttava aina kun se tekee oikein. Jos koira tavataan luvattomissa puuhissa, sitä ensin kielletään ja sitten sille tarjotaan jotakin luvallista tekemistä, joka toivottavasti on vähintään yhtä hauskaa kuin puuha mistä pentu yllätettiin. Kohdistamalla pennun huomio muualle, luvaton touhu voidaan saada unohtumaan jopa lopullisesti. Pennulla on hyvä olla olemassa omia leluja ja puruluita, joihin se saa huoletta purkaa tarmoaan. Kaikki houkutukset (lasten lelut, kivat pikkuesineet yms.) kannattaa poistaa pennun ulottuvilta. On oma syysi, jos pentu jyrsii kenkäsi käyttökelvottomaksi.

"TÄNNE" on käsky joka on välttämätön osattava koiralle kuin koiralle. Pentua voi opettaa tulemaan luokse jo hyvin nuorena siten, että tänne-käskyä toistetaan, kun pentu on muutoinkin tulossa kohti. Kun pentu saapuu käskystä luokse, on se aina palkittava makupalalla, hyväilyillä tai leikillä. Pennun on opittava, että luoksetulo on positiivinen kokemus, eikä sitä saa koskaan torua tai rangaista sen jälkeen kun se on itse tullut luo. Ei edes silloin kun se on ollut karkuteille, koska loppujen lopuksihan se teki oikein kun tuli takaisin, vaikkakin vähän myöhässä. Jos pentu ei tule käskystä luo, sitä ei ikinä kannata lähteä ajamaan takaa. Päinvastoin, jos omistaja lähtee juoksemaan pennusta poispäin, pentu yleensä hätääntyy ja lähtee perään. Pennun on opittava, että aina kun se tulee omistajan luo, tapahtuu jotakin hauskaa. Tämä vaatii omistajalta kärsivällisyyttä. Jos pinna alkaa palaa, on koulutus parempi lopettaa, sillä koira kyllä huomaa jos omistajaa suututtaa. Vihaisen omistajan luo tulemisessa ei ole mitään hauskaa.

Luoksetulon opettelu tapahtuu parhaiten silloin, kun koira voi olla irti. Ihanteellinen koulutuspaikka on esim. metsä tai pelto, jossa ei ole häiriötekijöitä. Alussa paras paikka tietenkin olisi oma suuri aidattu piha-alue. Auto- ja rautateistä kannattaa pysyä kaukana, sillä irti päästyään nuori pentu monesti intoutuu päättömästi laukkaamaan ympäriinsä. Saatuaan itsensä vauhtiin dogin pentu ehtii uskomattoman kauas pienessä ajassa. Pennun irtipitäminen tukee sen itsetuntoa, mutta pennun ja omistajan välillä on heti aluksi tehtävä selväksi se, kumpi määrää mihin päin mennään. Tarkoitus ei ole, että omistaja jatkuvasti kutsuu pentua, vaan pennun on itsensä osattava seurata, mihin omistaja on menossa. Turvallisessa paikassa omistaja voi ajoittain piiloutua pennulta. Pentu oletettavasti hätääntyy, mutta samalla se oppii pitämään omistajaa silmällä.

Luoksetulo opetetaan alusta pitäen niin, että koira tekee sen "loppuun asti", eli todella tulee luo, eikä vain käy lähistöllä pyörähtämässä ja saman tien jatka matkaansa. Koiran pitää tulla omistajan eteen (ei selän taakse) ja ottaa selkeä kontakti: "sinä kutsuit minua, oliko sinulla minulle jotakin asiaa?". Koira voi istua tai olla seisoallaan, mutta kontaktin ottaminen on tärkeintä. Kun koira on tehtävän suorittanut, sitä kehutaan, annetaan namupala tai pidetään vaikka oikein kunnon rapsuttelusessio, niin että kontakti säilyy. Onnistuneen luoksetulon jälkeen voi koiran esim. "vapaa" -komennolla päästää taas jatkamaan omia touhujaan. Yleisin virhe lienee se, että "tänne" -komentoa käytetään vain silloin, kun koira täytyy saada kiinni hihnaan. Jos luoksetulo jatkuvasti merkitsee koiralle vapauden menettämistä, se ei varmasti pitkään tee sitä mielellään. Siksipä tulisikin harjoitella mahdollisimman paljon niin, että koira saa jatkaa vapaana oloa ja "tänne" -komento merkitsee iloista hetkeä omistajan kanssa.

Hihnassa kulkeminen kuuluu myös jokaisen pennun "pakolliseen" opetukseen. Jopa liki satakiloista aikuista doggia on mahdoton hallita voimatoimin, joten koira on saatava tottelemaan ja pysymään hallinnassa, mikäli sen kanssa haluaa poistua pihapiiristä. Pantaan koiraa voi alkaa totuttaa heti luovutuksen jälkeen. Paras "ensipanta" on kevyt nahka- tai nylonpanta. Jatkossa, kun aletaan opetella hihnassa kulkemista, käytetään joko sileää (ts. tavallista nahka- tms. pantaa), kuristavaa tai puolikuristavaa pantaa. Piikkipannan käyttö on eläinsuojelulaissa kielletty! Riippuu omistajan mieltymyksistä, mikä panta tuntuu parhaalta, joka lajissa on omat hyvät ja huonot puolensa. On olemassa myös koulutus- ja kuonopantoja, mutta niitä suosittelemme enemmänkin aikuisen koiran kouluttamiseen (esim. pitovaikeuskoirien peruskoulutus on usein aika hatara). Pennulle oppi menee kyllä perille tavallisinkin välinein.

Siihen, miten iten koira saadaan kulkemaan hihnassa vetämättä, on olemassa kymmeniä eri tyylejä, jotka epäilemättä kaikki ovat toimivia joissakin tilanteissa. On muistettava, että kyseessä on elävä olento, jolla on persoona. Jokin koulutustapa voi tehota yhteen koiraan, mutta ei vaikuta mitenkään toiseen. Pennun on oltava riittävän vanha, kun sitä aletaan opettaa hihnaan. Jos pentu on vielä ulkona pelokas, on aivan turha odottaa, että se osaisi kiinnittää huomiota opetukseen, saatikka sitten oppia jotain. Tanskandogin pentu on erittäin altis kasvuhäiriöille ja sen liikkuminen olisikin alkukuukausina rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi. Lyhyitä kävelylenkkejä voidaan harkita noin viiden kuukauden iässä. Hihnassa kulkemista voi toki opetella pihassakin, mutta ei ole liian myöhäistä aloittaa opettelua vasta puolivuotiaana.

Klassisin tyyli opettaa koira kulkemaan hihnassa lienee yksinkertaisesti kieltää, kun se tekee väärin ja kehua, kun se kulkee kauniisti. Jos koira vetää, napakka nykäisy ja "ei" komento usein riittävät hillitsemään vetohaluja. (Nykäisyjen kanssa on kuitenkin oltava äärimmäisen varovainen, sillä kaularanka on kasvuiässä altis vaurioille. Liian kova vetäisy voi helposti pilata koiran loppuelämän.) Useiden toistojen jälkeen koira yleensä ymmärtää, mistä on kysymys. Jos oppi ei näytä menevän perille, kannattaa kokeilla eri tyylejä. Joidenkin koirien vetämiseen tehoaa se, kun omistaja pysähtyy, eikä noteeraa koiraa mitenkään. Matkaa jatketaan vasta, kun koira on lopettanut vetämisen ja palannut ihmettelemään, mitähän se emäntä/isäntä oikein meinaa. Tehokkaaksi todettu konsti on myös alumiinitölkki, jonka sisällä on muutama kivi. Kun koira vetää, tölkki heitetään koiran viereen. Oletettavasti koira säikähtää tölkkiä ja yrittää kaikin keinoin välttää räminän toistumista. Jatkossa monesti riittää, kun tölkkiä heilauttaa kädessä. Idea on se, että koira kohdistaa pelkonsa tölkkiin, ei omistajaan. Omistaja ei kiellä koiraa, mutta kehuu, kun koira tekee oikein. Koiraa ei saa koskaan päästää tutkimaan tölkkiä, vaan tölkki pysyy koko ajan tuntemattomana mörkönä.

Doginpennulle parasta liikuntaa on touhuaminen sisällä tai ulkona omalla pihalla, mieluiten aidatulla alueella. Kävelylle ei aivan pientä pentua kannata lähteä viemään, sillä se on erittäin altis tarttuville sairauksille ja infektioille. Myös kasvuhäiriöiden estämiseksi doginpentua ei juuri kannata lenkkeilyttää ennen puolen vuoden ikää ja senkin jälkeen varovasti. Älä koskaan juokseta pentua esim. polkupyörän vierellä! Jopa pihassa tai sisällä juoksemista on syytä rajoittaa, jos pennun jaloissa näyttää tapahtuvan muutoksia. Terveen kehittymisen kannalta on eduksi, että joku toinen asiasta perillä oleva (esim. kasvattaja) näkee pennun silloin tällöin. Ulkopuolinen huomaa pienet muutokset usein helpommin, kuin omistaja joka katsoo koiraa joka päivä.

Vasta koiran ollessa puolentoista vuoden iässä, voi sen kanssa tehdä surutta pidempiä ja raskaampia lenkkejä. Sopiva ulkoiluaika aikuiselle koiralle on parin tunnin lenkkeily päivittäin. Mielenkiinto lenkkeilyyn säilyy paremmin, kun reittejä vaihdellaan ja välillä leikitään vaikka kepillä tai juostaan omistajan kanssa kilpaa. Sama lenkki päivästä toiseen alkaa koirastakin maistua puulle. Monet dogit rakastavat uimista ja se onkin erinomainen liikuntamuoto. Älä pakota koiraa veteen, jos se ei sitä itse halua.

tulee luonnollisesti pitää kunnossa koko koiran eliniän. Pentu rokotetaan seuraavasti:

3 kk:n iässä

parvo

tarttuva maksatulehdus

penikkatauti

4 kk:n iässä

parvo

tarttuva maksatulehdus

penikkatauti

raivotauti (rabies)

1 v:n iässä

parvo (jatkossa kahden vuoden välein, paitsi kennelkoirille ja siitosnartuille vuoden välein)

tarttuva maksatulehdus, penikkatauti & raivotauti (jatkossa kahden vuoden välein)

Leptospiroosirokotus tarvittaessa (esim. ennen ulkomaan matkoja)

(pennulle mieluiten Canex-tahna, aikuiselle käy myös esim. Lopatol, Axilur, Flubenol tms.) annetaan pennulle mielellään aina viikkoa ennen rokotusta ja aikuiselle koiralle 2 - 4 kertaa vuodessa, riippuen siitä, kuinka paljon koira matkustelee ja on tekemisissä muiden koirien kanssa.

Lisäksi:

Leikkaa kynnet säännöllisesti

Tarkasta korvat, hampaat ja silmät ja puhdista tarvittaessa.

Pese tai harjaa turkki tarvittaessa. Dogin harjaksi paras on kuminen suka.

Lähteet: Saki Paatsama. Suuri Suomalainen koirakirja; Kasvattaja-lehti 3/98; Birgitta Wikström. Koiran sairaudet.

(suluissa sairauden englanninkielinen nimi)

Lonkkavika (hip dysplasia). Lonkkanivelen kasvuhäiriö. Esiintyy eriasteisena lievistä muutoksista selviin nivelrikkoihin tai lonkkamaljan täydelliseen kehittymättömyyteen (vakavat tapaukset ovat tanskadogilla erittäin harvinaisia). Oireet vaihtelevat taudin asteen mukaan. Oireena voi olla esim. ajoittainen ontuminen. Vaikea HD voi olla koiralle erittäin tuskallinen ja usein päädytään lopettamiseen. Lievä HD ei monesti vaikuta dogin elämään millään tavalla. Suomessa miltei kaikki jalostukseen käytettävät dogit lonkkakuvataan ja jalostuksessa suositaan terveitä yksilöitä. Lonkkakuvaus tapahtuu kevyessä narkoosissa ja on hinnaltaan 300 - 500mk. Virallisen tuloksen vahvistaa Kennelliitto ja siitä tulee merkintä koiran rekisterikirjaan.

Mahalaukun laajentuma ja kiertymä (bloat, gastric torsion). Laajentuma (ts. kaasuuntuma) on äkillinen vatsan toiminnan häiriö, jota esiintyy valitettavan usein syvärintaisilla koiraroduilla. Laajentumassa koiran maha alkaa äkkiä kehittää runsaasti kaasua, joka kerääntyy vatsaan ja voi hyvinkin äkkiä aiheuttaa shokkitilan ja sitä kautta koiran kuoleman. Monesti laajentumaan liittyy kiertymä, jolloin mahalaukku kiertyy akselinsa ympäri estäen lopullisesti kaasun ulospääsyn. Koira on tuskainen, seisoo jalat harallaan ja haukkoo henkeään. Se voi yrittää oksentaa, muttei saa ulos muuta kuin vaahtoa. Sen maha paisuu silminnähden. Ainoa hoitokeino kiertymään on pikainen leikkaus. Yleensä leikkauksen yhteydessä mahalaukku kiinnitetään, jotta estettäisiin kiertyminen tulevaisuudessa. Tanskandogin selviämismahdollisuudet näistä leikkauksista ja niiden jälkeisistä komplikaatioista ovat valitettavan heikot ja usein kannattaakin vakavasti harkita leikkauksen sijasta eutanasiaa (riippuen siitä, kuinka kauan mahalaukku on ehtinyt olla kiertyneenä). Jos mahalaukku ei ole ehtinyt kiertyä, laajentuma voi mennä ohi lääkehoidolla, mutta sen uusiutuminen on varsin todennäköistä.

Kardiomyopatiat, eli koiran sydänviat (Cardiomyopathy). Suurikokoisilla roduilla yleisin sydänvika on sydämen vajaatoiminta. Sen oireita ovat mm. väsymys ja laihtuminen. Vajaatoiminta voi aluksi ilmetä myös selittämättömänä yskänä, joka ilmenee usein rasituksessa tai öisin. Sairaus voi johtaa koiran äkkikuolemaan. Sydänvika voi olla synnynnäinen tai se voi olla seurausta jostakin toisesta sairaudesta, esim. parvosta. Sydänsairauksia voidaankin välttää hoitamalla aina pois kaikki koiran virus- tai bakteerisairaudet. Vanhan koiran sydänvikoja ehkäistään parhaiten välttämällä liikalihavuutta.

Demodikoosi eli sikaripunkki (demodicosis). Sikaripunkki on koiran karvatupissa ja talirauhasissa elävä kapieläin. Tartunnan saanut koira alkaa oirehtia yleensä 3kk - vuoden iässä. Paikallisia oireita ovat pään ja etujalkojen karvattomat tai ohutkarvaiset läiskät. Suurin osa paikallisista demodikooseista parantuu itsestään. Osa kuitenkin etenee yleistyneeseen muotoon, jolloin koiralla on iho-oireita eri puolilla kehoa. Voi esiintyä myös bakteeritulehduksia sekä vakavissa tapauksissa kuumetta, ruokahaluttomuutta ja jopa verenmyrkytyksiä. Demodikoosia hoidetaan lääkkeillä ja koira voidaankin saada oireettomaksi. Tauti ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti parane ja oireet voivat palata. Taudin hoito on työlästä ja kallista, eikä demodikoosikoiraa tulisi koskaan käyttää jalostukseen.

Silmäluomien sisään- ja uloskiertyminen (entropion & ectropion). Silmäluomien asentovirheet aiheuttavat silmän sidekalvon tulehduksia ja sarveiskalvovaurioita. Molemmat viat voidaan korjata kirurgisesti.

Ruokintaperäinen osteodystrofia, HOD (Hypertrofic osteodystrophy). HOD on suurikokoisten rotujen pennuilla esiintyvä sairaus. Sen oireita ovat raajojen nivelten turvotus, kivuliaisuus ja ontuminen. Voi esiintyä myös kuumeilua ja ruokahaluttomuutta, joka voi johtaa jopa kuolemaan. Syyn epäillään olevan ruokintaperäinen, joten vaivaa voidaan ehkäistä tasapainoisella ravinnolla. Hoidosta kannattaa neuvotella eläinlääkärin ja kasvattajan kanssa.

Osteokondroosi (osteochondrosis). Osteokondroosi on kyynär-, polvi ja kinnernivelessä sekä selkärangassa esiintyvä kasvuhäiriö. Yleisimmin se esiintyy kyynärnivelissä ja puhutaankin usein kyynärnivelen dysplasiasta . Ehkäistään lonkkavian tapaan kuvaamalla jalostukseen käytettävät koirat.

Wobblerin syndrooma. Taempien kaulanikamien epämuodostuma. Tanskandogeilla oireet ilmenevät yleensä nuorella iällä. Oireita ovat takaraajojen, joskus kaikkien neljän raajan liikkumishäiriöt ja niskakivut. Koira on haluton liikuttamaan päätään ja kaulaansa ja pään ja kaulan asento on jäykkä. Sairaus diagnosoidaan röntgenkuvauksen avulla. Sairautta hoidetaan leikkauksella, mutta se ei välttämättä poista oireita kokonaan. Vaikeissa tapauksissa päädytään usein eutanasiaan.

Ruokinta on ikuisuuskysymys. On olemassa niin monta "ainoata oikeaa" tapaa ruokkia, kuin on ruokkijoitakin. Emme siis tässä yhteydessä pyrikään antamaan tyhjentävää ohjetta siitä, miten dogin pentua tulee ruokkia. Ruokintatavoissa esiintyy "muotivirtauksia" ja ne muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Yleinen käsitys kuitenkin on, että tanskandogin pennun ruoka ei saa sisältää liikaa proteiinia. Sopivana pidetään 20 - 24 %:n tasoa (jotkin penturuuathan sisältävät jopa 30 % tai enemmän). Rasvapitoisuus saa olla suhteellisen korkea, ainakin yli 10 %. Lisävitamiineja ja hivenaineita ei yleensä käytetä. Kasvattajan tulisi antaa selkeät ruokintaohjeet, kuivamuonan merkkiä ja laatua myöten. Luota kasvattajaasi, sillä hän todennäköisesti tuntee asiansa paremmin, kuin esim. lemmikkieläinliikkeen myyjä!

Ohje nro 1: Noudata kasvattajalta saamiasi ruokintaohjeita!

Ohje nro 2: Jos kasvattajasi ei syystä tai toisesta ole pyynnöstä huolimatta antanut ruokintaohjeita, voit aina pyytää niitä toiselta kasvattajalta.

Ohje nro 3: Tarkkaile pentusi kehitystä ja pidä yhteyttä kasvattajaan sekä mahdollisuuksien mukaan pentuesisaruksiin, jotka antavat hyvän vertailukohteen.

Ohje nro 4: Ei liikaa, eikä liian vähän. Niukka ravinto hidastaa kehitystä, liika lihottaa ja ylipaino rasittaa luustoa.

Dogin jättimäinen koko tuo mukanaan erityispiireteitä, jotka omistajan on otettava huomioon alusta alkaen. Puhutuin asia, varsinkin keväisin ovat koirien jätökset. Suuren koiran läjät ja lätäköt ovat luonnollisesti SUURIA. Omistaja on velvollinen siivoamaan jätökset, joten pusseja kannattaa pitää lenkillä mukana. Erinomainen keino kuitenkin on opettaa koira pennusta pitäen tekemään niin suuret, kuin pienet tarpeensa pusikoihin ja muihin "luvallisiin" paikkoihin, jonne ne sitten voi turvallisesti jättää maatumaan, tai josta ne voi helposti siivota aika-ajoin "suuremmissa erissä" (tässä vaiheessa on hyötyä siitä, jos pentuna on opeteltu "pissaa" -käsky). Terveelle dogille riittää mainiosti 2 - 4 "vessakäyntiä" päivässä, joten se on helppo opettaa tekemään tarpeensa tiettyyn aikaan ja paikkaan. Tällöin sen kanssa voi liikkua yleisellä paikalla varmana siitä, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Toinen tärkeä huomioitava asia ovat ihmiset, jotka pelkäävät koiria. Vaikka oma koira olisikin ehdottoman tottelevainen ja kiltti, älä kuljeta sitä irti paikalla, jossa on muita ihmisiä. Koiria pelkäävä ihminen on 100%:n varma siitä, että irti juoksevalla koiralla on mielessä vain ja ainoastaan se, ketä pääsisi puremaan. Suuri koira tietysti aiheuttaa suuremman pelon. Dogin kokoinen koira aiheuttaa usein pelkoa myös niissä ihmisissä, jotka eivät muuten koiria pelkääkään. Älä siis yritä tehdä ihmisiin vaikutusta sillä, miten tottelevainen irti mukana kulkeva koirasi on! Paremman vaikutuksen (positiivisemman) teet, jos koirasi kulkee kauniisti

Koiranäyttelyiden tarkoituksena on palvella kasvattajien jalostustyötä. Sen takia kasvattajat luonnollisesti haluavat varsinkin lupaavimmat kasvattinsa kehään. Tämä on syytä ottaa huomioon pentua ostettaessa. Jos kiinnostusta näyttelyihin ei ole, KERRO SE KASVATTAJALLE. On tavattoman helppo luvata ostohetkellä, että TOTTAKAI se viedään näyttelyyn. Varsinkin jos ostajalla ei ole ennestään kokemusta näyttelyistä, voi tulla täysin yllätyksenä että ne vievät paljon aikaa ja rahaa. Usein käy niin että yhden tai kahden käynnin jälkeen kiinnostus lopahtaa (jos sitä ikinä on ollutkaan). Kasvattaja voi jäädä ikävään asemaan; lupaavin pentu on myyty paikkaan, jossa sen potentiaali menee täysin hukkaan. Jos siis et halua kiertää näyttelyitä, sano se kasvattajalle rehellisesti. Tällöin voit saada "kotikoiran" joka ei kuitenkaan ole koirana yhtään sen huonompi kuin näyttelytähtikään.

Näyttelyuraansa aloittelevan nuoren dogin on syytä ensin hieman kotona harjoitella kehäkäyttäytymistä. Doggi esitetään yleensä "kuristamalla" eli ohut panta on tiukasti kaulan ympärillä heti korvien takapuolella. Korvien takana olevat alueet ovat erittäin herkät, joten alussa kuristaminen voi aiheuttaa vastalauseita. Koira tottuu kumminkin äkkiä, eikä millään tavalla kärsi esitystavasta. "Kuristettuna" koira on helposti hallittavissa ja keino on näppärä käytettäväksi myös ihan arkipäivän kinkkisissä tilanteissa, jos koira ei muutoin tahdo pysyä hallinnassa. Ennen kehään menoa siis kannattaa opetella hieman liikkumista ja paikallaan seisomista. Pienestä pitäen koira kannattaa totuttaa siihen että vieraat ihmiset tulevat koskettelemaan kun se seisoo paikoillaan. Näyttelyssä tuomari katsoo koiran hampaat, painelee selkää ja puristelee koipia. Varsinkin kivesten kokeileminen aiheuttaa joillekin nuorille uroksille kauhunhetkiä. Ennen näyttelyä on uroksen siis syytä sisäistää se, että joku voi tarrata sukukalleuksiin, eikä se ole vaarallista. Erinomaisia tilaisuuksia harjoitella ovat koirakerhojen järjestämät tilaisuudet ja match-showt (=leikkimielinen koiranäyttely).

Näyttelyitä järjestetään kymmeniä vuosittain ympäri Suomea. Tiedot kaikista näyttelyistä on luettavissa Koiramme-lehdessä ja Suomen Kennelliiton www sivuilta  www.kennelliitto.fi/

Näyttelyyn lähdettäessä on syytä varata runsaasti aikaa, sillä koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Näyttelypaikalla täytyy olla viimeistään tuntia ennen oman rodun arvostelun alkamista ja varsinkin jos näyttely on hieman kauempana, operaatioon voi surutta varata aikaa koko päivän.

Mukaan on muistettava ottaa:

Rekisteritodistus

Rokotustodistukset (väh. kahden viimeisen rokotuskerran)

Numerolappu (+hakaneula)

Näyttelypanta ja hihna

Hyvä olla myös:

Vesikuppi + vettä

Ruokaa ja makupaloja

Makuualusta

Pyyhe (riittävän suuri; kuumalla kostutettu pyyhe selässä helpottaa, vesisateella suojaa. On myös tarpeen kun koira kuitenkin suttaa itsensä jossakin)

Kakkapusseja

Varavaatteita esittäjälle (koskaan ei varmasti tiedä millainen keli perillä on)

Perillä vuoroaan joutuu usein odottelemaan tuntikausia joten mukana on oltava myös roppakaupalla kärsivällisyyttä. Koiran kannalta on parempi jos paikalta (mieluiten oman kehän läheltä) löytyy oma soppi, eikä koko aikaa tarvitse risteillä näyttelyaluetta edestakaisin. Voi olla koiran esiintymisen kannalta hyvä jos se odottelee pitkään paikallaan. Tällöin koira ehtii rauhoittua ja jopa kyllästyä koko touhuun. Sitten kehään vietäessä se on innoissaan: "vihdoinkin jotakin tapahtuu". Arvostelun kulun oppii parhaiten paikanpäällä seuraamalla. Jos on itse pihalla kun lumiukko, niin kannattaa kysyä kokeneemmilta kilpakumppaneilta, missä mennään. Kehätoimitsijat myös neuvovat parhaansa mukaan.

Kehässä tehdään niin kuin tuomari käskee. Tuomaria ei sovi puhutella muulloin kun jos tämä jotakin kysyy. Vikoja ei siis auta alkaa selittelemään. Yleensä tuomarit kysyvät vain koiran iän (varaudu siihen, että ulkomainen tuomari puhuu ruotsia tai englantia). Laatuarvostelussa tuomari palkitsee koiran joko 1, 2, 3, 0 tai EVA -palkintosijalla. Sija osoittaa, miten koira tuomarin mielestä "sopii" rotumääritelmään

1. palkinto (punainen nauha): Kokonaisvaikutukseltaan erittäin hyvä koira, jonka ulkomuodolliset ansiot ovat niin suuret ja virheet niin vähäiset, että se on rotunsa erittäin hyvä edustaja.

2. palkinto (sininen nauha): Kokonaisvaikutukseltaan hyvä koira, jolla ei ole niin selviä rakenne- tai ulkomuodollisia virheitä, ettei se olisi rotunsa hyvä edustaja.

3. palkinto (keltainen nauha): Kokonaisvaikutukseltaan tyydyttävä koira, jonka ulkomuoto- ja rakennevirheet eivät ole sen laatuisia, että se olisi rotunsa ala-arvoinen edustaja.

0. palkinto (harmaa nauha): Nollalla on laatuarvostelussa hylkäävä merkitys. Nolla annetaan koiralle jolla on hylkääviä, rotumääritelmän vastaisia tyyppi-, rakenne- tai luonnevikoja.

EVA (ruskea nauha): Ei voida kaikilta osin arvostella. EVA merkitsee ettei tuomari voi ratkaista, minkä palkintosijan arvoinen koira on. Mainintaa voi käyttää ainoastaan koirasta, joka on tilapäisesti ulkomuodoltaan, liikunnaltaan tai tottumattomuuttaan sellainen ettei tuomari voi kaikilta osin sitä arvostella (esim. ontuu tai ei anna tutkia

Yleensäottaen näyttelypaikalla tulisi muistaa käyttäytyä asiallisesti ja hyvin niin kuin tietysti kaikkialla muuallakin. Tuomarin mielipiteeseen on tyydyttävä nurisematta, vaikkei se kävisikään yksiin oman kanssa. On kohteliasta onnitella voittajia. Ei kannata päästää omaa koiraa suin päin tutustumaan lajitovereihin, sillä totuus on etteivät kaikki maailman koirat halua olla yhtä suurta laumaa. Vaikka oma koira olisikin kiltti, vastapuoli voi olla vähemmän suvaitsevainen ja on olemassa tappelun vaara. Nuorelle koiralle voi olla traumaattinen kokemus jos joku hyökkää kimppuun, kun se itse vain hyväntahtoisesti halusi tehdä tuttavuutta.

Koiraharrastus on siinä mielessä filosofista touhua, ettei absoluuttista totuutta ole. Harrastajan kannattaakin siis haalia omakseen jokainen tiedonmurunen ja niistä yhdistelemällä ja soveltamalla luoda itselleen sopiva toimintamalli. Kasvattaja on pennunostajan ehkä tärkein tiedonlähde ja häneen kannattaakin pitää tiivistä yhteyttä. Kasvattaja on touhunnut koirien kanssa jo ehkä vuosikymmeniä, eikä näin ollen aina tule ajatelleeksi ettei aloittelija ole selvillä perusasioista joita kokeneempi koiraihminen pitää itsestäänselvyyksinä. On siis uuden omistajan tehtävä KYSYÄ, olipa ongelma mikä tahansa. Ja kasvattajan velvollisuus on vastata. Useimmat tekevätkin sen mielellään, sillä eniten ongelmia aiheuttavat juuri ne pennunostajat jotka tietävät kaiken ja joilla ei ole ikinä mitään ongelmia pennun kanssa. Mutta yllättäen pentu palaakin puolen vuoden kuluttua kasvattajalle aliravittuna, kasvuhäiriöisenä hermorauniona. Jos vain ostajan ylpeys olisi antanut periksi myöntää ongelmat…

Kysyä voi toki myös muilta kuin omalta kasvattajalta; muilta kasvattajilta, kouluttajilta ja ylipäätään toisilta koiraihmisiltä. Kaikkea ei pidä uskoa, sillä mielipiteitä on yhtä monta kuin esittäjiäkin. Varaukselle kannattaa ehkä suhtautua ihmisiin jotka suureen ääneen todistavat tietävänsä koirista KAIKEN, sillä ainoa asia joka on varma on se, ettei koirasta elävänä ja ajattelevana olentona kukaan tiedä kaikkea. Ja jos joku niin väittää, osoittaa se lähinnä kykenemättömyyttä ottaa vastaan uutta tietoa ja uusia ajatuksia.

Koirista on myös erinomaisen paljon tietoa saatavana kirjallisessa ja sähköisessä muodossa. Koirapsykologia kirjoja, koulutusoppaita ja lehtiä ym. on laidasta laitaan. Jokainen niistä on lukemisen arvoinen, mutta edelleen kannattaa pitää mielessä kriittisyys, koska mielipiteitä on monia. Mitä enemmän julkaisuja lukee, sitä järkevämmin niihin osaa suhtautua ja sitä helpompi on rakentaa oma mielipiteensä ja itselle sopiva ajattelumalli. LUKEMINEN KANNATTAA AINA, sillä tietoa ei ole koskaan liikaa, yleensä ei edes tarpeeksi. Oman osansa koiraharrastukseen tuo sähköisen viestinnän aikakautena internet, jossa on valtava määrä koira-asiaa. Surffatessa on kuitenkin pidettävä järki kädessä, sillä nettiin voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa.